You'll never see the end of the road.

Season's greetings! Kotosalla olen, Espoossa vielä majailemassa vanhempien nurkkien riesana. Kiitän kaikkia, jotka henkisesti seilasi mukana. Hyvä hönkä oli. Ja Handea, joka veti pisimmän korren ja lähti mukaan ihan fyysisesti. Awesome. :)

Aucklandissa vietettiin vielä edellisen postauksen jälkeinen päivä Mennan kanssa, ja tämä näppärä kuopiolainenhan onnistui esittelemään Aucklandia sen verran oikeanlaisella näkökulmalla että lämpesin kaupungille huomattavasti enemmän. You gots to know your audience. Toisin sanoen siis tour de city käsitti ruokaa, italialaista jädeä, huikean muikean levykaupan hävyttömän halpoine vinyyleineen (moi James Taylor) ja kirkuvan värisiä sikakalliita krääsäkauppoja. Mainiota.

Yöllä herättiin sitten valmiina lentoon ja kiidettiin kentälle vain kuullaksemme, että mikäli Australiassa viettää yli 8 h, tarvitaan sinne viisumi (~30$). Meidän lentojen välinen odotusaika oli 8 h 40 min. Kiitti letuista. Ystävällinen madame tiskillä onnistui kuitenkin vaihtaa lentoja niin että varrottiin Seelannissa pari tuntia lisää ja Sydneyssä pari vähemmän. Eli ei silti valittamista. Oikeastaan tää oli reissun suurin vastoinkäyminen, muuten meni niin smoothisti etten tiedä mitä ajatella.

Sitä voi tässä miettiä tovin kodin rauhassa. Nyt on ihan hyvä fiilis. Että rutinoidutaas taas hetkeks. Sit tien päälle uudestaan.

Reitti 4.10.-13.12.2011

How to properly tailgate a police car.

Ei nähty laavaa sulaa. Hädin tuskin nähtiin koko halvatun vuorta kun heitti niin näppärät pilvenhattarat taivaalle, mutta vilautti luontoäiti sentään hetken verran vuorenrinnettä. Fun fact twenty-eight: on kuulemma yksi maailman symmetrisimmistä tulivuorista. Kiva.

Egmont Villagessa kuultiin hostellin saksalaisvahvistukselta muuan paikasta nimeltänsä Whangamomona, joka aivan itse kansansa kanssa julistautui tasavallaksi 1989 ja juhlii tätä saavutustansa joka toinen vuosi. Asukkien nerokkuudesta kertoo mm. entiset presidentit Billy-vuohi ja Tai Poutu -puudeli. Virkaintoisia kavereita epäilemättä, valitettavasti ovat ilmeisesti jo siirtyneet tuonpuoleiseen ja valtaa pitää nykyään kätösissään herrasmies nimeltä Myrt the Turtle. No pitihän sinne hei mennä. Tie, joka sinne vei oli ihan osuvasti nimetty Forgotten World Highwayksi. Reissun vaikea-ajoisimpia reittejä kiitos mutkien, joiden nopeusrajoitus oli kovat 15 km/h, mutta oli se myös kaunein. Ihan vehreetä. Ja autiota. Monta tuntia sai paahtaa ja kolme neljä autoa tuli vastaan. Itse Whangamomona ei nyt ihan niin näyttävä ollu, muutama kulahtanu lato tien varressa mutta stoorit ja lehtileikkeet hotellin sumppilassa oli vallan viihdyttäviä.

Jaa niin, pitänee nyt jakaa se viikon 'paskat housuun'-hetki, ettei mee taas pelkäks lesoiluks. Köröteltiin - minä ratissa - jossain esikaupunkialueella ja edessä hidasteli musta machoauto edeten valtaisaa tuntivauhtia rajoitusta vahvasti alaspäin tulkiten. Lievästi kärsimätön luonteeni kärtti siinä persiissä kiinni kun lonkkamurtumainen vaarikin rollaattorilla olis nopeempi, joten väistivät tien sivuun ja heti kun minä iloisena painoin kaasua (täysin nopeusrajoituksen mukaisesti huom), päräytti toverit sinivuokkovalot päälle. Paheksun provosoivia siviilipoliiseja. Poliisisedällä oli kuitenkin hyvä päivä, tuumas vain jotta tietääkö tytöt ettei ole soveliasta roikkua takapuskurissa kiinni, katto ajokortin ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Sitten ajoin kiltisti.

Seuraa pikakelausta. Liikaa häppeninkiä.
1. National Park Village: pari letkeää yötä Tongariron luonnonpuiston kupeessa. Pari reippailua tihkusateessa Taru Sormusten Herran Mt Doomin tiiviissä läheisyydessä Mordorin karuilla niityillä. Hämmentävä yhdenmukaisuus Lapin luontoon.
2. Te Kuiti: pieni kylä, "keritsimisen pääkaupunki". Kyyyllä, seittemänmetrinen patsas kylänraitilla, joka esittää lammasta kerivää poikaa. Hostelli kukkulalla, kivoja koiria. Seuraavana päivänä käytiin kuikuilemassa pieniä luolia Waitomossa, huikeita wilderness explorers -videoita plakkarissa. Ei nähty kiiltomatoja. Ehkä ihan hyvä. Hanna ei arvosta niitä.
3. Raglan: Hamiltonin kautta surffikaupunki Raglaniin länsirannikolle, reissun kuumin päivä. Oma mökki holiday parkissa, jonka terassilta suora yhteys länteen ja laskeutuvaan aurinkoon. Musiikkia ja kylmää kolpakkoa, loppuillasta pari lisää. Aamulla burgereiden kautta pienenpieneen Port Waikatoon syömään vähän lisää ja nukkumaan. Se kylä meni ihan täysin oli tajunnan, kiitos edellisen illan järjen riemuvoiton. Aamusta herättiin hävyttömän aikasin viemään rakkaaksi käynyt Howie-ritari takaisin vuokraamoon Aucklandiin ja täällä sitä nyt nyhjätään maanantaiaamuun asti. Kaitaian kuopiolaisliftari Menna jälleennähtiin ehtoolla ja käytiin joulufestareilla kuuntelemassa parit joulutsibaleet, että päästään soveliaaseen state of mindiin paluuta ajatellen. Eli viimesiä viedään, kohta saa kunnon maitoo ja salmiakkia, ja ennen kaikkia laatuseuraa. Ja tietysti palaan takaisin ensiavun sinisten enkeleiden joukkoon iloiseen empatiatykit täydessä latingissa.

Oisin mä tänne vielä voinu toviksi jäädä. On ollu metkaa. Mutta tietty silti. Koti :)

Any way the wind blows doesn't really matter to me.

Nyt on maanjäristyskin koettu. Ei sillä ettäkö se meitä olis värisyttäny kovinkaan tuntuvasti, mutta kovaa hostellin aulaan säntäs populaa tiedustelemaan tärisikö meidän takamukset yhtä kovaa kun bunkat käytävän toisella puolella. Öö ei, tämä liha ei niin vaan liiku. Mutta ilmeisesti sheikkausta oli ollut etelä-saaren pohjoisosassa ihan näppärästi ja pientä aaltoa heilutellut myös Wanganuin suuntaan. Oh well.

Eilen siis ihastuttiin täpöllä Wanganuihin, kivaan boheemiin pikkukaupunkiin, jonka taideskene buustasi mestan viihdearvoa koviin lukemiin. Whanganui-joki halkoo kaupunkia yhtä mahtipontisesti kuin Soini Suomea ja ylhäältä kukkulalta näkyy kattoja silmänkantamattomiin. Joen rannalta löydettiin myös se todellinen älyn vajaatoiminnan helmi eli jättiläismäinen peilipallo, taideteos, joka viihdytti meitä ja peilikuviamme jo surullisuuteen asti.

Aamulla jonkun pekonikäristys herätti uinuvan hälyttimen täyteen kukoistukseen ja herätys oli kuin Ritakadun kämpässä konsanaan niinä hyvinä aikoina kun yö toisensa jälkeen jengi kokkaili kännispäissään munakasta ja keskushälyjärjestelmä varmisti kaikille - erityisesti työläiskansalle - mieluisan yllätyksen. Pirtsakkana siis sunnuntaikäveltiin pääkadulla aamutuimaan ja hiljaista oli kuin Huittisten kylänraitilla. Ajettiin siis länsirannikkoa kiertäen New Plymouthin kautta Egmont Villageen, jonka populaation saapumisemme todennäköisesti tuplasi. Täällä sataakin sitten ihan monsuunimeiningillä eli hostellilla jumitetaan parin saksalaispojan kanssa ja toivotaan että ilma kirkastuu jotta päästään lähestymään Mt Taranakia. On kuulemma ihan good-to-go -tulivuori, että katellaan et mites ne tinakengät ja toi sula laava.

15 000 ft.

Taivaalta on nyt onnistuneesti tipahdettu toisen kerran, talla kertaa tuhannen jalkaa korkeemmalta kun vuonna kakstuhattaviis yltaen nyt happimaskein varusteltuna 15 000 jalkaan, raffisti 4,5 km. Kai. Right me if I'm wrong. Karski mies tiiviisti kahlehdittuna selkaan tungettiin meikalaisen elopaino koneesta pois ja vaikka kuvitella saattaa, en liidellyt kevyesti kuin lintunen vaan vajosin massiivista vauhtia minuutin verran vapaasti pudoten kuin kivi kaivoon ja loppumatka lenneltiin leudosti Taupon ylla. Sain myos ohjastaa varjoa tovin, mutta tajuttuaan tilanteen vaarallisuuden nappasi selkareppuni ohjakset takaisin osaaviin kasiin. Pehmea perselasku nurmikolle ja koko toimitus oli ohi ennen kuin ymmarsinkaan. On se vaan hienoa. Kylla.

Handella oli pinkki laskuvarjo. Jukolauta oon kateellinen.

Taupolla vieteltiin viela muutama paiva paskassa hostellissa, joka oli yllattaen taynna nuoria saksalaisia, jotka ei osaa tiskata vielakaan. Mutta saa oli kaunis ja huonetoverina herttainen, jo kypsaan naisen ikaan ehattanyt sveitsilaisrouva, jonka kanssa kaytiin eras paiva katselemassa hoyryavia maaonkaloita ja muta-altaita. Vikana yona huoneessa olikin sitten paras jengi ikina bunkkaamassa. Siis mina ja Hande.

Taupo karistettiin jaloista tanaan ja saavutettiin pikaisen (mutta ei hiljaisen) ajomatkan jalkeen Turangi. Kiva pikkukyla. Vielakin on metkaa olla matkalla :)