Pikainen hengissaolopaivitys tahan valiin. Olen siis onnistuneesti raahannut hanurini Uuteen-Seelantiin sen suuremmin viela topeksimatta. Lentomatkat meni vallan fantsusti ja vierustoverit hupaisia. Ekalla lennolla ystavallinen australialaisrouva Irena huolehti meikalaisen viluisesta olemuksesta lahjoittamalla hytisevalle Tiina-reppanalle oman vilttinsa ja toisella lennolla muuan intialais-seelantilaismies tarjoili jo kyytia keskustaan. Ei edes nayttanyt epailyttavalta murhamiehelta mutta paatin ottaa aikani ja olla omatoiminen, joten kohteliaasti kieltaydyin ettei aitikaan saa slaagia ja rymistelin bussilla keskustaan. Pieni tosireissaajan vinkkivitonen: kandee ehka kenties ottaa selvaa ettei mitaan supertapahtumia oo paikan paalla, esimerkiks rugby world championshipia joka kestaa monta viikkoo, koska sillon hinnat saattaa olla pilvissa ja majotus kortilla. Ihan vaan esimerkkina.
Majotuksen silti onnistuneesti ekalla yrittamalla loysin ja oon taalla Aucklandissa nyt samoillu pari paivaa. Paljon aasialaisia, paljon ihmisia ylipaataan ja hirveen hyva yhteishenki paalla koko ajan ton rugbyn takia. Vaikken mitaan rugbysta tajuakaan niin hirveen onnistuneesti oon keskustellu asiasta muiden kanssa. Hostellilla on mukavaa porukkaa, tajusin etta oon kaivannu kommuuniasumista. Jopa yhen korilaan TOLKUTON kuorsaus toissayona oli musiikkia korville. Viime yona taas kanninen oregonilaispoika heratti mut ihan vaan keskustellakseen.
Meikalaisen standardeilla Auckland on ihan jattisuuri city, joten hinaan itteni Wellingtoniin tana yona bussilla tottakai. Jatan Aucklandin perusteellisen koluamisen sit marraskuulle. Saa naha mita tapahtuu, ystavallisesti ilmoittivat mulle etta Wellingtonissa on massiivinen rugbymatsi sunnuntaina, joten ajotukseni on jalleen tavattoman toimiva. Mutta nyt. Jatkan ajan tappamista ennen bussin lahtoa.
P.S. Olin jo unohtanu miten pahaa pikakahvi on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti